Marraskuu 07-Helmikuu O8
Kirjanpidot ja muut seikat ovat taas vieneet ajan niin tyystin, että uutisten kirjoittaminen on jäänyt taka-alalle. On siis aika lyhyesti korjata asia muutaman kuvan kera.
Suuri osa RaTaM – Gospel – Help ry:n kuvioissa mukana olevista on koko ajan palvellut Herraa omilla työalueillaan ja omissa kohteissaan. Aika ajoin saamme niistä kohteista rohkaisevia viestejä siitä, että ihmisiä on tullut uskoon ja apu on mennyt perille. Pääosa tästä toiminnasta on osa heidän omaa aktiviteettiaan uskovina, jossa yhdistyksemme on saanut armosta olla mukana rukouksin ja väliin vähän muutenkin. Sinäkin voit yhtyä tähän rukouksen rintamaan.
On kuitenkin olemassa myös niitä tapahtumia, joista voimme muutamalla sanalla kertoa näin uutiskirjeen muodossa.
Kolhon tiimi on ollut liikkeellä mm. Haaparannassa, jossa saimme välittää evankeliumin ilosanomaa lauluin ja todistuksin. Eikä sekään kylvön hetki ollut turha, sillä ainakin yksi ihminen antoi tuon tilaisuuden yhteydessä elämänsä Herralle…
Vain hiukan tuon matkan jälkeen saimme vieraita Latviasta, kun kolme veljeä tuli hankkimaan Suomesta välineitä uudenlaisen kentän avaamiseen. Kolme päivää on lyhyt aika, mutta saimme kokea selkeätä Jumalan johdatusta tavoittaessamme mm. yhden ihmisen, jonka normaali asemapaikka on Ruotsissa, Helsingistä. Muutenkin päivämme olivat täynnä Jumalan ihmeitä…
Jouluaattoon mahtui paitsi tilaisuus paikallisessa vankilassa, vierailu laulujen ja ”joulupukin” kera vanhusten ryhmäkodissa. Kyllä evankeliumin ilosanoman voi kertoa myös joulupukkina, jos vain tietää, mikä on ”joulupukin” syntytarina. Joulupukin tehtävänä oli viedä lahjoja heille, joilla ei ollut annettavana mitään vastalahjaa ja näin muistuttaa maailman ensimmäisestä todellisesta joululahjasta, Jeesuksesta.
Haaparannan vierailu
Jouluaatto + latvianvieraat
Ohjelmassa on ollut yhteisiä tilaisuuksia eri seurakuntien kanssa, vanhusten hoitoa, kirjanpitoa, Repini keskuksen uuden tilanhoitajan etsintää jne. Vaikka väliin näyttää ulkona pimeältä, niin kuin tuon joulupäivän iltayön kuutamon kanssa. Se viestittää viestiä valosta, joka yhä loistaa.
Internetin kautta tulee pyyntöjä sieltä täältä, että ”Voisitteko tulla tänne kokouksia pitämään?” Joku kirjoittaa tuollaisia Ouagadougousta eli Burkina Fason pääkaupungista Afrikasta, toinen taas Intiasta, kolmas Filippiineiltä, neljäs Australiasta ja onpa siellä Malta ja muutkin Euroopan maat edustettuina. Kaikkien noiden pyyntöjen keskellä on kuitenkin tärkeätä saada tietää se, mitä Herra haluaa meidän, sinun, minun - meidän kaikkien tekevän.