Sinä maanantaina olimme Turussa lähdössä kohden kotia, kun puhelimeni soi:
– Meillä olisi täällä noin 50 hydraulistoimista sairaalasänkyä suoraan osastolta. Ne poistetaan remontin tieltä. Löydätkö niille kohteen ja kuljetuksen vielä tällä viikolla?
Lupasin selvitellä asiaa, kunhan pääsen kotiin, mutta aika mahdottomalta haaste tuntui, sillä yhdistyksen kassa oli melkein tyhjä ja sänkyjen kuljetus vaatisi ainakin yhden rekan.
Seuraavana aamuna heräsin kotona uuteen puhelinsoittoon:
- Saatko minulle tiedon huomiseen aamupäivään mennessä siitä, haetteko ne sängyt?
Lupasin yrittää parhaani ja soitin pariin suurempaan avustus- ja lähetysorganisaatioon apua kysellen. He eivät voineet auttaa. Menin välillä haukkaamaan aamupalaa jatkaakseni sen jälkeen soitteluani. Samassa soi puhelin jälleen.
Johannes Kudrin Eestistä kaipasi minua tietokoneelle keskustellaksemme Skypen kautta. Heillä oli tarvetta parin päivän lisäopetukseen kokoustelttojen teon merkeissä. Asiansa esitettyään hän kysyi:
– Miten teillä menee?
– Muuten hyvin, vastasin, - mutta meillä on yksi pieni ongelma.
Kerroin Johannekselle noista sairaalasängyistä ja saman tien hän soitti yhden puhelun puhuen jollekin asiasta venäjäksi.
– He soittavat kohta takaisin, hän tiedotti minulle.
Ei aikaakaan, kun sängyille oli olemassa kohde Eestissä, yksi hoitokoti, joka halusi vaihtaa vanhat epäkäytännölliset hetekat sairaalasänkyihin. Vain yksi asia oli ymmärretty väärin. Me emme todellakaan pystyisi vastaamaan kuljetuksesta!
Selitin asian Johannekselle ja pian hän ilmoitti, että he saisivat kuljetuksen järjestettyä yhden eestiläisen rekan paluukuormana.
Niinpä sängyt lastattiin rekkaan perjantaina ja vielä samana päivänä, karkauspäivänä, ne aloittivat matkansa kohden Eestiä. Vain viisi sänkyä ei mahtunut kyytiin, mutta olihan se lastaus melkoinen urakka, joka hoitui hyvien talkoolaisten voimin.
Jumala oli jälleen kerran tehnyt mahdottoman mahdolliseksi.
Torstaita, 6.3.2008, vasten yöllä saapui Jaanus Eestistä opetellakseen kokoustelttojen tekoon tarvittavaa matematiikkaa Iso Kirjan telttavalmistamolla. Piti oppia laskemaan päätykappaleiden kulmat, kankaiden pituudet ja monet muut tärkeät laskelmat, jotta ommeltavista teltoista tulisi oikean malliset. Nuo kaavat laitoimme sitten Exel-taulukoiden muotoon, jotta niitä olisi helppo jatkossa tietokoneella laskea erikokoisten telttojen tarpeisiin.
Mutta Jaanus ei tullut Suomeen tyhjin käsin, hänellä oli mukanaan 180 laatikkoa, 2 880 tuubia norjalaista ”kaviaaria”, mätitahnaa, á 185 g/tuubi. He olivat saaneet sitä lahjoituksena Norjasta melkoisen määrän ja nyt loppuerä oli jäämässä käsiin viimeisen myyntipäivän lähestyessä.
Jätimme 140 laatikkoa eli tuollaiset 2 240 tuubia Iso Kirjan keittiölle emännän tuumatessa laatikot nähdessään:
- Kun Herra antaa, niin Hän antaa reilusti.
Tosi maukasta tavaraa, eikä lainkaan liian suolaista, todellista herkkua suomalaisen hapankorpun päällä.
Vanhanaikaiselle perusevankeliumille on yhä kysyntää. Niinpä Ratami-remmi, Taisto & Ritva Pursiainen ja Kati & Raino Mustonen, saivat kutsun kokouksenpitoon Pälkäneelle 30.3.2008.
Herra itse siunasi tuon hetken.
Joku reissu on jatkossakin tiedossa niin laulujen kuin evankeliumin sanomankin kanssa. Väliin mennään koko remmillä ja toisinaan taas pareittain, kuten Kati ja Raino omissa tehtävissään Kuoreveden kirkossa pidettävässä Tuomas-messussa 27.4.2008 kello 18.
RaTaM – Gospel – Help ry:n vuosikokous pidettiin 2.4.2008 Kolhossa ja pian sen jälkeen Naistiimi, Marja ja Helena, suuntasivat kuukaudeksi kohden Kanadaa kertomaan Herran toista matkoillaan, Tiaisen Harri omiin seurakuntatehtäviinsä Haapajärvelle sekä Kati ja Raino kohden Eestiä…
Matka yölaivalla, joka saapuu Tallinnaan kello 2 yöllä, on rankka. Sen päälle vielä ajo Mõisakülan kämpille, jonne saavuttiin kello 5 aamulla.
Muutaman tunnin uni oli todella tarpeen ennen kuin lähdettiin Tõrvan Misjonimajalle vanhusten tilaisuuteen ja samalla viemään hieman avustustavaraa kirpputorille. Pastoripariskunta oli matkoilla, joten Sanan jakaminen jäi Rainon harteille.
Kämpille palattaessa tuli viivyteltyä keväisen kauniissa ulkoilmassa niin, että nälkä alkoi jo kurnia suolissa. Kaikella, jopa nälän mukanaan tuomalla kinastelulla, oli kuitenkin tarkoituksensa. Niinpä paluumme asunnolle ajoittui sekunnilleen oikeaan aikaan. Autostamme noustessamme ulko-ovesta tuli eräs sisar, jota emme olisi muuten kohdanneet ja saimme vaihtaa hänen kanssaan pari sanaa…
Kävelimme Mõisakülan katuja ja kuvasimme maisemia. Erään kuvaamamme talon isäntä kysyi:
- Mitä te oikein kuvaatte?
Kysymys kuulosti hiukan äreältä. Kerroimme kuvaavamme hänen kaunista taloaan ja pihaansa. (Se oli todella kaunis ja persoonallinen.) Hetken portinpielessä juteltuamme, hän kutsui meidät sisään ja saimme tutustua miellyttävään pariskuntaan, jotka kutsuivat meitä heille kylään, kun tulisimme paikkakunnalle seuraavan kerran. Ystävyys syntyi, koska olimme kiinnostuneet heistä ja heidän tekemisistään, emmekä ajatelleet heitä pelkkinä saarnojemme maalitauluina, kuten me uskovat usein sorrumme tekemään.
Myöhemmin poikkesimme erään seurakunnan tilaisuudessa, jossa jäin ihmettelemään, mihin ihmiset olivat kadonneet. Tilaisuudesta vastaava ryhmä kyllä ”ylisti” tosissaan, mutta heiltä oli tainnut jäädä huomaamatta, että heidän ”lampaansa” olivat nälissään hajaantuneet ”vuorille” heidän ylistäessään ja nauttiessaan omasta hyvinvoinnistaan.
Siinä jäin miettimään: Näemmekö ihmiset ympärillämme? Mitä vastaamme kerran taivaallisen valtaistuimen edessä, kun meiltä kysytään: ”Missä ovat ne lampaat ja karitsat, jotka jätin teidän hoitoonne?”
Olimme varautuneet vihkiäisiin pukeutumalla tavallista juhlavammin. Paikan päällä totesimme, että turkishaalarit olisivat sopineet olosuhteisiin paremmin. Rakennuksen remontti oli pahasti kesken, seinät hohkasivat kylmää, mutta Herran synnyttämä usko ja Häneltä saatu näky ajoivat väkeä eteenpäin.
Vaikka kroppaa vilutti, niin tuo Hengen palo tuntui hyvältä. Monien tervehdyspuheenvuorojen myötä uusi Lähetys- ja evankelioimisopisto käynnistyi Eestin Lehtsessä.
Meidän oli kuitenkin aika palata Tallinnassa vietetyn yön jälkeen takaisin kotiin.
Siunaavin terveisin