Vieraita Eestistä Johannes Kudrinin mukana neuvottelemassa
humanitaarisen avun hakemisestta Nivalassa.
Aika Herran seurassa ei ole tylsää
Huhtikuun loppupuoli antoi jo uumoilla, että toukokuusta saattaisi tulla vilkas. Sähköpostin määrä oli kasvussa muutenkin kuin roskapostin osalta ja jossain sisimmässä oli sellainen tytinä, että jotain on tapahtumassa.
Se oli aivan tavallinen tiistai ja vaimolla oli aika parturiin. Häntä odotellessani kävelin Vilppulan keskustassa, otin pari kuvaa ja päädyin lopulta kirjastoon. Siinä hyllyssä osui silmiini eräs saksankielinen romaani. Koin, että minun oli syytä ottaa se luettavakseni, sillä seuraavalla reissulla tarvitsisin saksaa.
567 tiuhatekstistä sivua hyvän kirjoittajan tekstiä, mutta melkoinen urakka kuitenkin…
Torstaina 24.huhtikuuta oli Tuomas-messun kenraaliharjoitus Kuorevedellä ja sunnuntaina sitten itse messu, jossa saimme palvella omissa tehtävissämme, Kati laulaen ja minä hoitaen esirukouspuolta.
Maanantaina olikin sitten uuden kolholaisen lauluporukan harjoitukset, koska porukkaa oli pyydetty laulamaan Vilppulan kirkkoon.
Vapuntienoo mennä viiletti menojaan, joitakin ystäviä kävi ja puhelin oli kuumana. Nivalan suunnasta oli tarjolla kirpputoritavaraa ja Eestin suunnalla oltiin kiinnostuneita asiasta. Niinpä maanantaina 5.5. oli tulossa Eestistä pari veljeä tutustumaan tavaran laatuun.
Illan suussa Johannes (Kudrin) soitti Helsingistä ja kertoi, että heitä olisikin neljä, koska muuan pastoripariskunta Astrakanista, Venäjältä, sieltä aivan Kaspianmeren tuntumasta, halusi tulla mukaan.
No, sopihan se meille, vaikka meistä porukan aikataulu vaikutti turhan kiireiseltä. Yöllä yhden aikoihin meille, aamulla aikaisin sitten matka jatkui 270 km päähän Nivalaan, josta heidän tuli ehtiä vielä illan laivaan Helsinkiin, jonne oli matkaa reilut 500 km.
Niinpä suuntasimme kohden Nivalaa kahdella autolla, vieraat omallaan ja me omallamme, jotta voisimme palata sitten omaa tahtiamme kotiin.
Tavara vaikutti laadultaan sopivalta, joten eestiläiset alkoivat järjestää rekkaa sitä hakemaan. (Nyt se on jo toimitettu perille.)
Toisten suunnatessa kohden Helsinkiä, me aloimme etsiä sopivaa ruokapaikkaa, jollainen lopulta löytyikin. Siinä otimme pari valokuvaa herkullisista annoksista edessämme ja samassa paikan henkilökunta olikin jo ehdottamassa, että he voisivat ottaa meistä jonkun kuvan. Saimme uusia ystäviä ja mahdollisuuden antaa pienen vihjeen myös uskon suuntaan…
Se tiistai vierähti jo aika pitkälle ennen kuin olimme kotona taas.
Keskiviikkona oli pakattava tavarat ja torstaina suuntasimme ensin Tampereelle vastaanotolle ja sieltä edelleen kohti Helsingin satamaa ja Baltian maita.
Seuraavien 11 päivän aikana elämämme ei ainakaan ollut yksitoikkoista tai tylsää.
Kello lähenteli jo kolmea yöllä, kun saavuimme kämpillemme Eestin Mõisakülaan. Tiedossa oli muutama tunti unta ennen kuin oli aika lähteä Tõrvan Misjonimajalle kaupungin eläkeläisille suunnattuun tilaisuuteen.
Kylläpä tuo eläkeläisten joukko osasi laulaa kauniisti ja vieläpä äänissä. Olisipa mukavaa, jos saisimme osan heistä joskus Suomeenkin laulamaan, niin totesin siinä ohimennen oman puheenvuoroni yhteydessä.
Tilaisuuden päätyttyä useampi heistä kävi juttelemassa kanssamme ja he kertoivat, että tulisivat mielellään, jos vain joku haluaisi heitä kuulla. Lopuksi vielä hetki keskustelua pastoripariskunnan kanssa ja suunta takaisin kämpille…
Siinä matkan varrella on Karksin luterilainen kirkko, joka sijaitsee historiallisten linnanraunioiden keskellä. Kirkon erikoisuuksiin kuuluu vino kellotorni, joka on yhtä kallellaan kuin kuuluisa Pisan torni Italiassa. Niinpä ehdotin Katille, että kävisimme kuvaamassa tuota kirkkoa.
Kirkon lähelle tultuamme edellämme käveli nuori äiti parin lapsensa kanssa. Eikä aikaakaan, kun totesin tuon äidin näyttävän jotenkin tutulta. Kävi ilmi, että olin vuosia aiemmin jutellut pitkään hänen kanssaan hänen käydessään kasteella Tihemetsan uimahallissa. Nykyään hän oli tuon luterilaisen seurakunnan papin vaimo.
Heidän oli ollut tarkoitus lähteä perheenä Värskaan käymään, mutta auto oli hajonnut juuri lähtöä tehtäessä ja mies oli vienyt sen korjattavaksi. Nyt tuo nuori rouva kutsui meidät heille kylään viereiseen pappilaan. Mieskin oli jo palannut korjaamolta ja auton saisivat korjattuna takaisin muutaman tunnin kuluttua.
Meillä oli todella hieno hetki yhdessä. Siinä samalla kävi ilmi, että mies hoitaa kahden seurakunnan papin tehtäviä, Karksin ja Hallisten. He lähettivät paljon lämpimiä terveisiä Suomeen. (Ja myöhemmin täällä kotona kävi ilmi, että Hallisten seurakunta on Vilppulan seurakunnan ystävyysseurakunta. Joten pieni on tämä maailma ja ihmeellisiä Herran tiet.)
Matkalla kämpille poikkesimme syömässä ja tapasimme samalla ko. ravintolan kokkina toimivan ystävämme. Koska oli päivän hiljainen hetki, hän ehti hetken juttelemaan kanssamme.
Emme ajaneetkaan suoraan kämpille, vaan menimme tapaamaan edellisellä matkalla saamiamme uusia ystäviä. Rouva ei ollut kotona, mutta jätimme isännälle muutaman Katin maalaaman kipsitaulun ja suunnistimme kohden kämppää.
Autosta noustessamme yksi uskova naapuri avasi juuri keittiön ikkunan. Hän oli noin kuukautta aiemmin menettänyt miehensä, joten ilmaisin osanottoni hänen suruunsa. Muutaman sanan vaihtamisen jälkeen hän sulki ikkunan silmät kyynelissä.
Mietimme, voisimmeko mennä käymään siellä ja Katin kipsitauluista sekä edessä olevasta äitienpäivästä saimme sopivan syyn mennä ovelle. Koimme jälleen olevamme oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Lauantaina jatkoimme matkaamme Latviaan ja Repiniin. Edessä oli monia hoidettavia asioita…
Sunnuntaina ajoimme ensin Liettuaan Birzain kaupunkiin kokoukseen ja sieltä pikaisen ruokailun kautta Latvian Jekabpilsiin kokoukseen. Kokouksen päälle seurakunta jäi tapansa mukaan juomaan teetä ja keskustelemaan. Ilta ehti vierähtää jo melko pitkälle ja Katin oli pakko lähteä vessaan kadun toiselle puolen.
Sieltä tullessaan Kati näki miehen ja naisen kävelevän kadulla. Samassa nainen ryntäsi hänen luokseen häntä halaamaan ja suutelemaan poskille. Koko ajan nainen selitti jotain innoissaan miehelle ja Kati ihmetteli, että mistähän tässä oikein oli kyse, kun hän ei ymmärtänyt kielestä mitään.
Niinpä Kati houkutteli naisen seurakunnan puolelle, josta löytyisi joku tulkiksi. Siinä kävi ilmi, että Kati oli kuin tuon naisen lapsuudenystävän kaksoisolento, joten siinä syy noihin halauksiin. Tärkeintä kuitenkin oli, että nainen sai kertoa elämänsä murheista ja samalla kuulla evankeliumin sanoman Jeesuksesta.
Seuraavasta viikosta voisi kertoa paljonkin Jumalan johdatuksesta ja muusta, mitä saimme kokea. Viikkoon sisältyi mm. vielä kaksi kokousta Liettuassa, kolme tilaisuutta Latvian puolella Jekabpilsissä, tapaaminen messiaanisen seurakunnan pastorin kanssa Daugavpilsissä, tapaaminen perheen kanssa, joka halusi muuttaa Repiniin hoitamaan tilan pihapiiriä ja rakennuksia yms.
Asiat loksahtelivat kohdilleen ja oli aika palata kotiin. Vielä laivalla saimme keskustella muutamien ihmisten kanssa.
Kuukauden loppupuolelle mahtuivat vielä kolholaisten lauluryhmän harjoitukset ja esiintyminen Vilppulan kirkossa, kokous vankilalla ja yhtä sun toista muuta.
Ei uskovan elämä todellakaan ole tylsää, kun asian oikein oivaltaa.
Siunaavin terveisin
Raino Mustonen