Uutiset

Heinä-Lokakuu 2008

Taas on vierähtänyt luvattoman paljon aikaa siitä, kun viimeksi sain kirjoitettua näitä uutisia. Tässä kuitenkin pieniä pätkiä kesän ja syksyn varrelta:

Juhannuskonferenssin jälkeen valmisteltiin jo kovalla touhulla edessä olevaa Latvialaisten taideleiriä. Eihän se niin yksinkertaista ollut, kun tiedossa oli 17 vierasta viikoksi ajalle 8.-16.7.2008.
Jokaiselle kuitenkin saatiin sänkypaikat talon sisälle (leirin suosituimmaksi makuuhuoneeksi osoittautui alakerran pesuhuone, johon oli laitettu petipaikat kolmelle). Peseytymiseen talon suihkuissa ei riittäisi millään kylliksi lämmintä vettä, joten Taisto Pursiainen rakensi pihalle mielenkiintoisen leirisaunan ja teki viereen vedenlämmitystä varten ”padan” tyhjästä tynnyristä.
Ruuanlaittoon varattiin pihan huvimaja puuliesineen ja sen viereen pystytettiin kesäinen telttakatos…

Itse leiri meni hienoissa tunnelmissa ja sateisesta kesästä huolimatta suurin osa ajasta saatiin nauttia riittävän hyvistä ilmoista, jotta väki voi maalata taulujaan ulkoilmassa. Ilman viileys toki sai väen päättämään, että kaikki söisivät siinä pienessä huvimajassa. Ahdastahan siellä oli, mutta, kun keittiövuorolaiset (2 henkeä päivittäin) annostelivat kullekin ruuan suoraan lautasille, niin jotenkin sinne vain sovittiin.
Leiri päättyi taideiltaan, jonne kutsuttiin kyläläisiä tutustumaan leirillä syntyneisiin taideteoksiin. Myöhemmin jatkoimme vielä rannassa leiriläisten kanssa pienen hengellisen hetken ja makkaranpaiston merkeissä pitkälle yöhön. (Katso leirin kuvasatoa tästä: http://www.ratam.info/camp1 )



          

Leirin jälkeen oli taas aika palata hetkeksi normaalin arjen rutiineihin, mutta vain hetkeksi. Elokuun puolella oli tiedossa muutama erityisempi tapahtuma:
3.8. olimme juhlimassa Tiaisen Harrin 50-vuotispäivää Haapajärvellä.




          

26.-28.8. vierailivat Olga ja Kirill Kozorez Venäjältä. Tiistain ja torstain tilaisuudet oli saatu jo sovittua aiemmin, Virtojen ja Haapamäen helluntaiseurakuntiin, mutta keskiviikko oli yhä avoin.
- Mistä kummasta löytyisi siihen paikka?
Muutamasta seurakunnasta oli asiaa kysytty, mutta turhaan. Sitten kesken ruokailun Pursiaisen Ritva ehdotti soittamista Vilppulan kirkkoherralle…
Kati soitti ja sai kuulla, että voisimme järjestää tilaisuuden Kolhon kirkossa. Kirkolliset ilmoitukset olivat tosin jo lähteneet lehteen, mutta saimme laitettua vielä samaan lehteen erillisen ilmoituksen asiasta. Kati teki näyttävät ilmoitukset, jotka vietiin kauppoihin, pankkiin jne. sekä pienemmät, joita jaoimme 400 kpl Kolhon alueen postilaatikoihin.
Virroilla oli tiistaina paikalla mukavasti väkeä, samoin Kolhossa, mutta Haapamäellä väkeä oli vähän kokousilmoituksissa tapahtuneen sotkun vuoksi. Olga ja Kirill lauloivat sydämiin käyvästi ja Olga soitti viulua. Siinä samalla kerrottiin myös ilosanomaa Jeesuksesta ja pelastuksesta…
31.8. Oli vuorossa Kolhon kirkkovaellus, jossa lauluryhmä oli laulamassa Katin johdolla.

Syyskuu vierähtikin sitten osin Turussa ja sitten taas Kolhossa arkisempien askarten merkeissä.


           

Lokakuun alkupuolella tuli eteen musiikin ja Sanan –ilta Kolhon kirkossa. Kati sai tehtäväkseen huolehtia Välimäen sisarusten Pirkon ja Tertun säestyksestä tuossa tilaisuudessa. Siinä sivussa sitten leivottiin pullat tilaisuuden kahvitarjoiluun ja tehtiin mainokset tapahtumasta. Niitä jaettiin 503 kpl kolholaisiin postilaatikoihin tiedottaen näin tilaisuudesta alueen asukkaille.
Koimme, että Herra oli mukana tuossakin tilaisuudessa sisarten laulaessa ja Erkki Parikan julistaessa Herran sanaa.

Seuraavaksi onkin sitten suuntana kolme Baltian maata, mutta se onkin sitten jo seuraavien uutisten aiheita.

Terveisin

Raino Mustonen

          ESITTELY   PALVELUT   TIIMI   UUTISET   PROJEKTIT   TAPAHTUMAT   ARTIKKELIT   YHTEYSTIEDOT   LINKIT

Uutiset

Uutiset

Lokakuu08-
Joulukuu08


Heinäkuu 08-
Lokakuu 08


Toukokuu 08-
Kesäkuu 08


Maaliskuu 08-
Huhtikuu 08


Joulukuu07-Helmikuu08

Syyskuu07-Marraskuu 07

Elokuu 07


Kesä-Heinäkuu 07

Marraskuu 06-
Toukokuu 07


Repini 04/07